maanantai 20. lokakuuta 2014

Neulo pipa pienelle

Huomasin S-kanavan ilmoittelussa mielenkiintoisen kampanjan nimeltä Neulo pipa pienelle . Kampanja-aika ei ollut kovinkaan pitkä, mutta ehdin silti tekaista kaksi pipaa sitä varten.


Sinisävyisen lanka oli jostain jämäkerästäni, muistaakseni Novitan Puro Batik. Riemunkirjava lanka on Novitan Nalle Taikaa. Molemmat langat tuntuivat olevan hieman turhan jäykkiä kampanjan pipaohjetta varten, varsinkin tuon kuvion toistuminen olisi voinut olla kauniimpaa. Mutta ajatushan näissä on tärkein... =)

Kiikutin valmiit pipat valtuutetulle ABC-liikenneasemalle. Valitettavasti juuri silloin kampanjan palkintolangat olivat loppuneet, mutta jätin yhteystietoni. Muutaman päivän kuluttua langat tupsahtivat postilaatikkoon.