perjantai 8. tammikuuta 2016

Vuoden sukka



Jatkan nyt edellisen postaukseni vihjauksesta. Sain siis jouluna 2014 lahjaksi käsityöpaketin. Paketti sisälsi kolme vyyhtiä lankaa (vaaleanpunainen, vaaleanharmaa ja tummanharmaa) sekä ohjevihkosen. 
 Vihkosessa on tosiaan useita toinen toistaan ihanampia ohjeita, mutta mun piti tietenkin sitten riehaantua kaikkein työläimmästä ja monimutkaisemmasta. Toisaalta mukana tulleet langat sopivat parhaiten juuri siihen työhön. Ja onhan työ jopa esiteltynä ihan vihkosen kannessa.
Mun tahdilla meni sitten vuosi, että sain tehtyä yhden sukan. No, en tietenkään tehnyt sitä täyspäiväisesti, ja vuoteen sisältyi pitkiä ajanjaksoja, jolloin en neulonut silmukkaakaan. Lisäksi vuoden aikana tehdyt vauvalahjat yms. veivät aikaa ja intoa tältä sukkaprojektilta. 


Sukka siis valmistui vuoden 2015 aikana, joten nyt mulla on selkeä tavoite juuri alkaneelle vuodelle 2016 - neulon sille parin. Olen jo aloittanut. =)