keskiviikko 7. elokuuta 2013

Vauvakortteja, vauvalahjoja

Teenpä tähän kuvagalleriaa tämän vuoden aikana tehdyistä vauvakorteista ja -lahjoista. Jostain syystä kaikki ovat poikavauvoja...

Neuleiden ohjeet: tumput  myssy  Nunnu







 Vauvakorttien lisäksi väkersin synttärionnittelukortin ihan aikuisikään ehtineelle pikkusiskolle:



keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Neulepöllö


Kesälomalla on aikaa miettiä, mitä sitä oikeen on tullut luvattua...


Olin jossain vaiheessa luvannut tehdä huovutetun pöllön, mallinkin sain valmiiksi ( linkki ) , joten tuumasta toimeen. Kolme iltaa tätä tuhersin, materiaalina huovutusvillan lisäksi kaksi grillitikkua, pikku risu kirsikkapuusta sekä pätkävärjättyä puuvillalankaa.



maanantai 15. huhtikuuta 2013

Messutuliaisia

Tampereen Nukkekoti- ja Nukkemessut järjestettiin viime lauantaina. Käväisin siellä piipahtamassa. Pienenpienet messut vetivät runsaasti väkeä, tungokseen saakka. Joitain pieniä ostoksia sain kuitenkin tungoksen seassa tehtyä. Näiden ihanuuksien myyjät vain unohtuivat samantien, joten en voi kovin tarkkoja tunnustuksia näistä osoittaa.


maanantai 25. helmikuuta 2013

Villakoiria, villakissoja

Viime aikojen yövuoroviihdyke on ollut hyvin samanlaisena toistuva - neulahuovutusta, neulahuovutusta, neulahuovutusta. Tuloksena on syntynyt pieni lauma villaisia kissoja ja koiria. Ei mitään erityistä rotua tai näköä, kunhan ovat pieniä ja pehmoisia. =) Lumikuvissa on mittakaavan vuoksi tulitikun lisäksi vielä 1:1-kissan jälki.







Neulahuovutuksen lisäksi olen neulonut. Tarkoitus oli tehdä tumman violetinsinisestä ("yönsininen") Novita Crystal -langasta kauluri ja pipo. Ohje löytyi Novitan lehdestä Syksy 2010, siis sama ohje josta olen ennenkin sellaiset tehnyt. Tällä kertaa tein tarkoituksella piposta hieman ohjetta suuremman, mutta saattoihan siinä käydä niinkin, että suurennosvaiheessa mopo lähti hieman käsistä. Sen verran mallia muhku on tämä lopputulos. Saapa nähdä, miten asettuu käytössä...


Omakuvan ottaminen kirkkaassa vastavalossa on muuten melkoisen hankalaa. Kuvausassistentti Viivi antoi henkistä tukea.





maanantai 4. helmikuuta 2013

Kaapittelua

Silloin tällöin ei voi muuta kuin huokaisten tuijottaa askartelukaapin sisältöä ja miettiä, että pitäisiköhän suosiolla siirtyä vaikkapa postimerkkeilyyn tai orkideakasvatukseen - olisi (ehkä) tässäkin kaapissa enemmän tilaa...



(pahoittelen epäselviä kuvia, hämärä huone jne, ja kuvankäsittelyohjelmakin tappeli vastaan kaikin voimin, mutta ehkä idea tulee kuitenkin selväksi...)

Ja näissähän ei suinkaan ole vielä kaikki - lisäksi kirjoituspöydän laatikot ovat täynnä askartelumaaleja, värikyniä, decoupage-serviettejä, helmiä yms. pientä ja kirjoituspöydän päällä on kaksi Bilteman lokerikkoa, joihin olen tunkenut pienimmät nukkekoti-irtaimistot. Neulelankoja on kahdessa jemmauspaikassa ja kankaitakin vielä siellä täällä... Puhumattakaan Talo Aurinkoisen elementeistä, jotka pakkausmuoviin käärittynä on tungettu ties minne kirjahyllyn taa...

Jonkunlainen puhdistussiivous olisi ehkä tarpeen, vaan miten, kun mitään ei saa heittää pois, mistään ei henno luopua, kun monen monituiset nukkekotiprojektit ovat vielä täysin kesken (tai ajatuksen tasolla), eihän sitä voi tietää mitä joskus tarvitsee...

torstai 24. tammikuuta 2013

Pitsienkuli

Kollegani tilasi minulta virkatun pitsienkelin. Sopiva ohje siihen löytyi Ravelryn kautta, Surrounded by love. Virkkasin enkelin ohuesta puuvillaisesta virkkauslangasta (vyöte kadonnut aikoja sitten) ja tärkkäsin sokerivesiseoksella.


Jostain syystä mun tekemänä tuosta enkelistä tuli melkoisen leveähelmainen malli, mutta ainakin on led-tuikulla tilaa tuikkia... =) Toimitusvaiheessa kiikutin mukanani pari rasiallista keräämiäni askarteluhelmiä ja muita koristuksia, joista sitten kollegani kanssa valitsimme sopivan enkeliin liimattavaksi. Siitä tosin ei sitten ole enää kuvaa.

Ps. Tässä nykytaideteokseni "Treenimotivaatiota", jääkaappirunousmagneetit ja netistä printatut kuvat pakastimen ovessa, 2013.



sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Vuodenvaihteen blingbling-myssy



Sain siskoltani joululahjaksi nöttösen tummanviolettiä kimaltavaa lankaa, nimeltänsä SMC Extra Soft Merino Opera. Lanka vaikutti olevan täydellistä pipolankaa, ja niinpä neuloin siitä myssyn. Ohjeen löysin Ravelryn kautta, Meret by Woolly Wormhead. No joo, hiukan siihen tuli säätöä, kun aivan viimeisten kavennusten kohdalla lanka tietenkin loppui kesken. Jatkoin tummanvioletilla puuvillalangalla ja virkkasin siitä vielä pari kukkasta hämäykseksi. Täydestä menee? =P




 Ps. Myssyn neuloin tosiaan itselleni enkä mallina toimineelle nallelle. Onneksi, sillä nallelle myssy olisi aivan liian suuri...
Pps. Tässä vielä esittelyssä mun parhaiten onnistunut jäälyhty IKINÄ, mallia Tappajahai. =)







tiistai 1. tammikuuta 2013

Bohemian allure leg warmers

Jouluksi 2012 en tällä kertaa tehnyt paljoakaan lahjoja itse (jos valokuvakirjoja ei lasketa). Tein kuitenkin kahdet säärystimet ja nekin ihan samanlaiset. Ne päätyivät lahjoiksi toiselle siskoistani sekä hyvälle ystävälleni.

Säärystimien ohjeen löysin Ravelryn kautta. Ohje on nimeltään Bohemian Allure Leg Warmers. Lankana käytin näissä vaaleanharmaata ikivanhaa Novitan Floricaa, jota olin vuosia sitten hamstrannut johonkin toteutumatta jääneeseen villapaitaprojektiin. Vihdoin ja viimein sain kyseisen langan käytettyä sen sijaan, että kuljetan sitä vain mukanani muuttokuormasta toiseen....

(no, jos rehellisiä ollaan, niin kävihän siinä sitten niin, että toisten säärystimien (ei kuvassa) loppumetreillä vanha Florica tietenkin loppui kesken, ja loput neuloin suunnilleen samansävyisestä sukkalangasta. Mutta ajatushan on tärkein, eikös...?)

Onni taloon tuotiin



 Pienen pienissä töppösissä
onni taloon tuotiin,
poikavauvan hymyssä
ilo arkeen suotiin!






Puolisoni siskon perheeseen syntyi eräänä joulukuisena iltana pieni poikavauva.
Vauvalahjan olin tehnyt korttia vaille valmiiksi jo hyvissä ajoin. Neuleiden mallitkin olivat vanhoja tuttuja; sukat ovat Supervauvan polvisukat, tumppujen ohje löytyy täältä, myssyn ohje on Ravelryn kautta löytynyt Perfectly simple baby hat.